tiistai 18. heinäkuuta 2017

NUTS Ylläs Pallas 15.7.2017 55k

 Ups I did it again!




















Valmistautuminen
Karhunkierroksen jälkeen tunnelmat olivat aika sekavat. Toisaalta olin onnellinen, että olin päässyt maaliin. Toisaalta olin pettynyt siihen, että kunto ja polvet eivät kestäneet. Päätin samantien, että teen kaikkeni, jottei tämä toistu Pallaksella. Aivan täysin en kevään uupumuksesta vieläkään ole toipunut, joten liian tiukkaa treenisuunnitelmaa en uskaltanut tehdä. Listasin kuitenkin kaikki tarpeelliset ja mieluisat harjoitukset viikkokalenteriin, josta pystyi sitten fiiliksen ja tilanteen mukaan valitsemaan sopivan. Tämä toimi tosi hyvin, ja sain tehtyä paljon mäkitreenejä ja lihaskuntoa. Kävin myös muutaman kerran fyssarilla, jolta sain täsmäohjeet polven kuntoutukseen. Suurimman työn tein ehkä kuitenkin henkisellä puolella. Epäilevät, pelon ja kauhun sekaiset ajatukset yrittivät hiipiä mieleen aina Pallaksen viimeisille kilometreille asti. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, sain taltutettua nämä ajatukset positiivisen ajattelun avulla. Olen jo jonkin aikaa joka ilta ennen nukkumaan menoa ja joka aamu ennen sängystä nousua kerrannut mielessäni asiat joista olen kiitollinen. Yksi niistä on "olen kiitollinen siitä, että minulla on vahva, terve, joustava ja kestävä keho". Tätä hoin itselleni useamman kerran myös itse juoksun aikana.

Treenit KK:lta Pallakselle


Kohti Pallasta
Tällä kertaa sain huoltojoukkoihin äiti ja iskän lisäksi myös lapsoset ketterät. Vanhemmillani asuu ystäviä Ylimuoniossa ja saimme majoittua heidän vierastalossaan. Ajelimme Lappiin jo torstaina, jotta jäisi hyvin aikaa palautua matkasta ja tutustua maisemiin. Perjantaina kävimme Ylläksellä katsomassa 30k startin ja hakemassa minun numerolapun. Olin jännittänyt tätä jo viikon verran, sillä hyvin menneistä treeneistä huolimatta en yhtään osannut arvioida kestääkö polvi tai kunto. Illalla ei uni meinannut tulla, mutta lopulta sain kuitenkin nukuttua ihan kohtuullisesti.

Majapaikkamme isäntä oli keittänyt aamulla salaisella reseptillä voimapuuroa, jonka avulla oli kuulemma mm. hiihdetty huimia suorituksia. Lisäksi oli äitin tekemää voimajuomaa, joka sisälsi keitettyä inkivääriä, sitruunaa ja hunajaa. Nyt ei suoritus jää ainakaan aamupalasta kiinni. Lähdimme Ylimuoniosta 10 aikoihin ja olimme Pallaksella hyvissä ajoin klo 11. Lähtöalueella oli kova meno ja meininki ja siinä se viimeinen tunti meni ihmetellessä. Oli mukava kun lapsetkin pääsivät ensimmäistä kertaa katsomaan äitin juoksua. :) 55k matkalle oli lähdössä yhteensä melkein 600 juoksijaa ja lähdössä sijoittauduin taktisesti taas jonon häntäpäähän. Ennen lähtöä tehtiin vielä jo perinteeksi muodostunut aalto ja klo 12 suurten suosionosoitusten saattelemana matkaan.


Tunturiin mars!
Reitti lähti heti nousemaan kohti Pallaksen huippua. Ensimmäisten parin kilometrin aikana nousua kertyi noin 400 metriä. "Luulot pois" naureskeltiin jonossa, mutta todellisuudessa nousu oli suhteellisen helppo. Alusta oli alkuun pehmeä ja kiviä oli siellä täällä. Loppunoususta polku muuttui kivikkoisemmaksi ja huipun lähestyessä oli vain rakka. Pehmeisiin metsäpolkuihin tottuneen jalkapohjat olivat jo tässä vaiheessa kovilla, mutta yllättävän hyvin jalat lopulta kestivät. Juoksijoita oli niin paljon, että muutamaan kohtaan muodostui pullonkauloja ja jouoduimme välillä jopa seisoskelemaan paikallaan. Maisemat salpasivat hengen jo tässä vaiheessa. Olen käynyt kesällä lapissa viimeksi lapsena, joten tunturimaisemat tulivat kyllä yllätyksenä. Vielä kun aurinko pilkisteli pilvien lomasta, oli tunnelma täydellinen. Täällä minä taas olen! Retkellä, itseni kanssa. Olin niin onnellinen, että oli vaikea olla hymyilemättä.


Ensimmäinen huippu huiputettu!

Retkellä

Ilma oli juuri sopiva. Lämmintä noin 15 astetta, välillä oli pilvessä ja välillä paistoi. Muutaman kerran satoi pienen vesikuuron, mutta se ei häirinnyt. Tuulikin oli myötäinen. Olin ottanut sauvat mukaan ja tämä osoittautuikin loistavaksi ideaksi. Sauvoista oli paljon apua ylämäissä ja välillä alamäissäkin, eivätkä ne haitanneet juoksua yhtään. Pallakselta laskeutuessa alusta muuttui märäksi suoksi. Aika pian tulin siihen tulokseen, että turha yrittää vältellä kenkien kastumista, joten hyppäsin suoraan seuraavaan lätäkköön. Kylmä vesi tuntui hyvältä kuumottavissa varpaissa ja matka jatkui iloisesti lätäköissä litsutellen. Alkupätkän ensimmäiseen huoltoon asti kuulostelin jalkoja ja etenkin polvia, mutta Karhunkierrokselta tuttua kipua ei tuntunut, eikä jalkapohjien aristusta lukuunottamatta oikein muutakaan.


Maisemat säilyivät upeina, välillä kiivettiin ylös ja sitten taas laskeudutiin alas. Pystyin hyvin juoksemaan alamäet ja tasaiset ja sauvojen ansiosta sain pidettyä reipasta vauhtia yllä myös ylämäissä. Olin päättänyt, että otan energiaa aina puolen tunnin välein, ja sain pidettyä tämän lähes minuutin tarkkuudella koko matkan. Eväänä minulla oli energiageelejä, energiapatukoita, suklaapatukoita, rusinoita, karkkia ja mustikkakeittoa. Vaikka juoksijoita oli lähtenyt paljon matkaan, niin välillä etenin pitkiäkin pätkiä yksin. Välillä lyöttäydyin muiden juoksijoiden perään, oli mukava vaihta kuulumisia ja tuntemuksia. Energiaa ja kuntoa tuntui kuitenkin riittävän, joten jatkoin pian taas omaa vauhtiani. Sitten karu tunturimaasto alkoi muuttua vehreämmäksi ja tarkistin kartasta, että ensimmäinen huolto oli lähellä.

Viimeiset metrit ennen huoltoa

Sipsejä ja mustikkakeittoa

Ensimmäinen huolto oli 25 kilometrin kohdalla ja sijaitsi Hannukurun autiotuvan läheisyydessä. Oli kuin olisin tullut paratiisiin. Vehreys, vihreys ja sateen jäljiltä kosteina kimaltelevat kukkaset hivelivät silmää. Huoltopisteeltä tankkasin ison kourallisen sipsejä sekä juomarakkoon vettä ja pulloon urheilujuomaan. Istuskelin rauhassa kaatuneen puun päällä ja join eväänä ollutta mustikkakeittoa. Oli kivaa! Sain kulutettua aikaa huollossa 15 min ja lähdin jatkamaan matkaa klo 17:10. Olin hyvin aikataulussa.

Vain hiukan rapaiset jalat

Cut off, eli aika jolloin tietty piste piti saavuttaa, että sai vielä jatkaa matkaa, oli ensimmäisellä huoltopisteellä klo 18. Toiselle huoltopisteelle, joka sijaitsi 43km kohdalla piti ehtiä klo 22 mennessä ja maaliin viimeistään klo 24. En osannut tässä vaiheessa arvioida yhtään mahdollisuuksiani ehtiä noihin, mutta lähdin hyvillä mielin iloisena ja virkeänä takaisin matkaan. Reittiprofiilia olin tutkinut sen verran, että tiesin edessä olevan vielä kaksi pienempää nousua ja viimeinen iso nousu Ounastunturin laelle. Loppu olisi vain alamäkeä ja viimeiset 13km hiekkatietä ja asfalttia.


Vilkaisu taakse ja kohti viimeistä nousua

Matkalla olet perillä
Ensimmäisen ja toisen huollon väli oli noin 18 km ja se meni yllättävän rattoisasti. Vauhti pysyi tasaisena, maisemat upeina ja seura loistavana. Nämä tapahtumat ovat siitä hienoja, että kaikki kilpailijat ovat samanhenkisiä ja juttu yleensä luistaa kunnosta tai kelistä riippumatta. Sanonta "Matkalla olet perillä" sopi tähän täydellisesti. Fiilis oli niin uskomattoman hieno! Alkumatkan olin somettanut kuulumisia ja väliaikoja niin ahkerasti, että pian huollon jälkeen puhelin ilmoitti menevänsä virransäästötilaan. Olin onneksi varautunut tähän ja pakannut mukaan varavirtalähteen. :D Eikun puhelin lataukseen ja matka jatkui.






Sinne sinne! 
Kuin varkain viimeinen ylämäki alkoi. Se oli pitkä mutta loiva, ja sauvojen ansiosta sain pidettyä vauhdin hyvin reippaana. Tunkkasin menemään kuin viimeistä päivää ja huipulla kun katsoin kelloa, jouduin hieraisemaan silmiä: se oli vasta kahdeksan! Toinen huolto, jonka cut off oli siis klo 22, oli heti seuraavan alamäen jälkeen! Minä selviäisin, minä ehtisin maaliin asti ja vieläpä kohtuullisen hyvään aikaan! Otin pienen videopätkän huipulta ja yritin lähettää sitä huoltojoukoille, mutta kenttiä ei puhelin enää löytänyt.



Viimeisiä viedään
Lähdin laskeutumaan Ounastunturilta ja olin varmaankin sen verran euforisessa tilassa nopeasta etenemisestäni, että pistin vielä yhden vaihteen lisää. Juoksin alamäkeä minun mittapuulla kovaa vauhtia ja jalka- ja polvivaivaisia kanssajuoksijoita tuli selkä edellä useampikin vastaan. Yritin parhaani mukaan jututtaa ja tsempata kaikkia, mutta omat menohalut oli tässä kohtaa niin kovat, etten pitkäksi aikaa raaskinut jäädä juttelemaan kenellekkään. Muutama 134k juoksijan ohitin myös ja hattua nostaen tsemppasin myös heitä viimeisille kilometreille. On ne hurjia!!

Viimeinen huolto tuli nopeasti ja niin myös siellä vaanineet itikat ja mäkäräiset. Äkkiä tuli selväksi, ettei tässä huollossa paljoa istuskeltaisi, joten täytin juomat ja nappasin kourallisen sipsejä sekä pari palaa suklaata ja jatkoin matkaa. Viimeiset kilometrit juostavaa polkua ja sitten alkoi minun matkan koetinkivi: tie. En tiedä onko se vain pään sisällä, mutta yhtäkkiä jalat alkoivat painamaan kuin lyijy eikä henkikään enää kulkenut. Hetken yrittämisen jälkeen luovutin, sovitin sauvat käteen, musiikin korviin ja lähdin sauvakävelemään niin reipasta tahtia kuin vain pystyin. Muutaman kerran ohitseni pyyhälti juoksija ja yritin lähteä peesiin, mutta luovutin muutaman kymmenen metrin päästä. 4-5 km ennen maalia tie muutui hiekkatiestä asfaltiksi. Tämä ei helpottanut juoksua yhtään, mutta toi lupauksen koko ajan lähestyvästä maalista. Tässä vaiheessa soitin iskälle ja puhelu meni jotenkin näin:

iskä: No, miten menee?
minä: Hyvin, missä ootte?
iskä: Juuri saavuttiin maalialueelle.
minä: Hyvä, mulla on enää 4 kilometriä maaliin.
iskä: MITÄ????? OIKEESTI???? HUIPPU JUTTU!!!!!!

Olin ennen juoksua sanonut, että yritän päästä maaliin puoleenyöhön mennessä. Nyt kello oli kuitenkin vasta vaille 10, joten olisin maalissa hyvinkin alle 11 tuntiin. Puhelusta tuli ihan superhyvä mieli. Oli kiva kuulla, että iskä oli ylpeä minusta. :)

Viimeiset 4 kilometriä kuulostaa lyhyeltä pätkältä koko 56 km matkan rinnalla, mutta ne olivat ehdottomasti koko reissun pisimmät kilometrit. Tuntui ettei tie lopu koskaan! Yritin hokea itselleni "Matkalla olet perillä", mutta sekään ei enää toiminut. Halusin vain päästä maaliin ja istumaan ja suihkuun ja nukkumaan. Vielä yksi juoksija pyyhälsi ohitseni ja päätin, että hänen perässä pysyn loppuun asti! Onneksi hänkin tiputti pian kävelyksi ja yhdessä kävelimme loppuun asti. Vihdoin ja viimein maalialueen musiikki ja juontajan selostus alkoi kuulumaan. Tämä loppuu sittenkin! Punainen matto lähestyi ja näin kannustusjoukkoni odottamassa ja hurraamassa. Vielä viimeiset metrit juosten ja perillä, maalissa, voittajana, itsensä voittajana, jälleen kerran!

Täältä tullaan!!
Kuva: ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen
Maali häämöttää!
Kuva: ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen






















Hyvä fiilis!
Väsynyt mutta onnellinen
Maalin jälkeen hoipertelin hetken aikaa ihan sekaisin, kun ei tiennyt miten päin olisi. Pian kuitenkin tajusin, että jotain pitää tehdä. Suihkuun tai syömään, valitsin jälkimmäisen ensin. Sain syötyä muutaman lusikallisen linssikeittoa ja join ison mukillisen mustikkamehua. Se oli hyvää! Nopea suihku ja sitten autoon ja takaisin Ylimuonioon. Matkaa oli noin 75 km ja jo alkumatkasta huomasin, että takapenkillä istuminen mutkaisella tiellä ei ollut hyvä idea. Jouduimme pian pysähtymään ja sinne lensi mustikkamehut ja linssit kaaressa pitkin ojanpenkkaa. Note to self: täytä kehon nestevarastot kisan jälkeen pikkuhiljaa ja istu aina etupenkillä. Jouduimme pysähtymään vielä toisen kerran, mutta lopulta pääsimme perille ja peiton alle. Uni ei vaan meinannut millään tulla ja mieli vaeltelikin koko yön vielä tuntureilla.






Kiitos!
Iso kiitos NUTS! Teitte jälleen kerran aivan uskomattoman hienon tapahtuman! Iso kiitos kaikille talkoolaisille ja muille kisoissa häärännellee. Iso kiitos huoltojoukoille: äiti, iskä, VP ja Kylli. Ilman teitä ei matkani olisi ollut läheskään näin upea. Iso kiitos kaikki ystävät ja sukulaiset, jotka jaksatte minua tsempata näitten retkieni aikana ja välillä. Ja kiitos kaikille, jotka jaksoitte tänne asti lukea. Lokakuussa Vaaroilla nähdään ja kuullaan taas. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti