Ei mittään pientä talviretkeä olis?
Olo muuttuu helposti levottomaksi jos ei ole näköpiirissä jotain reissua, retkeä tai muuta seikkailua, joten heti tammikuun alusta laitoin kalenteriin merkinnän: "Yön yli metsässä". En ole koskaan aikaisemmin ollut talvella yötä metsässä, mutta jostain se on aloitettava. Päätin että lähden vaikka yksin, jos ei kukaan innostu mukaan, mutta onneksi ystävätär on aina valmis kun vähänkään vilauttaa mahdollisuutta seikkailuun. Siitä alkoikin sitten suunnittelu, tarvikkeiden vertailu ja myönnettäköön, armoton jännitäminen.
Paikaksi valikoitui lähimaastosta löytyvä Joutsijärven kierros ja alkuperäinen suunnitelma oli kiertää se kokonaan. Ensimmäinen reitti valinta (Tammen leirikeskukselta myötäpäivään, yöpyminen Tuurunkankaan autiotuvalla, toisena päivänä loppureitti ympäri) kariutui autiotuvan romahtaneeseen avotakkaan ja tuvan sulkeutumiseen retkeilijöiltä huoltöiden ajaksi. Seuraava vaihtoehto yöpymiselle oli reitin pohjoispäässä sijaitseva Sisälmystenlahden autiotupa. Sinne pääsisi näppärästi jättämällä auton Silokallion kurssikeskuksen läheisyyteen ja kävelemällä reittiä vastapäivään. Viikkoa ennen h-hetkeä kävimme vielä työkaverin kanssa katsastamassa tuon tuvan ja kaikki näytti olevan kunnossa: puita oli riittävästi, kirves ja saha niiden työstämiseen sekä leveät laverit ja iso takka.
Varustelista
- Uusi untuvapussi, mukavuuslämpötila -22 astetta ✔
- Merinovillainen sisäpussi ✔
- Puhallettava makuualusta + solumuovi alusta ✔
- Täysi kaasupullo trangiaan ✔
- Suklaata, karkkia, lisää suklaata ✔
- Kahvia, teetä, vettä ✔
- Otsalamppu + varapatterit ✔
- Merinovillaiset kynsikkäät ✔
- Merinovillaisia aluspaitoja ✔
- Merinovillaisia villasukkia ✔
- Merinovillaiset kalsarit ✔
Tähän väliin fun fact by ystävätär ja aamun merinolammasohjelma: Merinolampaat tulee keriä vähintään kerran vuodessa, muuten ne saavat lämpöhalvauksen. Muistathan merinovillaisia tuotteita ostaessa tarkistaa, että villan tuottaneet lampaan eivät ole joutuneet mulesing-toimenpiteen uhriksi, vaan tuotteet ovat "Mulesing-free".
- Trangia, kuksa, lusikka ja ruokaa ✔
Kaikki tarpeellinen pakattu, joten matkaan mars!
Sinne sinne
Pääsimme starttaamaan ultimaattisen talvieräilyretken Silokallion kurssikeskuksen läheisyydestä lauantaina klo 15:30. Jännitystä ja kauhunsekaista intoa oli ilmassa ja puhkuimme innostusta kun kaarsimme vaelluskengissämme rinkat selässä heiluen kohti synkkää Satakuntalaista erämaata.
Todellisuudessa erämaa ei ollut millään muotoa synkkä, sillä aurinko paistoi ja joka paikka pienimpiä puunoksia myöden oli kuorrutettu valkoisella pehmeällä pakkaslumella. Eikä erämaakaan mitään erämaata ollut, ensimmäiset kilometrit taivalsimme pitkin metsäautotietä ja kun polkuosuus alkoi, oli sekin suhteellisen helppokulkuista.
Matka eteni kuulumisia vaihdellen (ja niitähän riitti, koska edellisesta kohtaamisestamme oli kulunut jo 5 päivää!!) ja polun ylle kaartuneiden puiden oksia väistellen. Vähän väliä piti pysähtyä ihmettelemään ja ihastelemaan metsän kauneutta. Ja sitä hiljaisuutta! Kun mitään ei kuulu.
Ilma oli muutenkin aivan täydellinen, pakkasta reilut 5 astetta, ei tuulta, pelkkää aurinkoa. Oli helppo olla onnellinen ja tuntea olevansa juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Jostain kumman syystä 12 tunnin päästä olo ei ollut enää aivan yhtä euforinen... Mutta eipäs mennä asioiden edelle.
Pystykahvit ja tonnikalaleivät
Matka jatkui jälleen kevein askelin ja innokkaasti maailmaa ja varsinkin omia elämiämme parantaen. Pikkuhiljaa taivalluksen edetessä myös taivas alkoi himmenemään ja ilta hiipimään yllemme.
Kun pimeys laskeutuu...
Noin neljä kilometriä ennen maalia, eli Sisälmystenlahden autiotupaa oli aika kaivaa otsalamput esiin. Pimeä tuli kuin nappia painamalla. Hetki sitten käveltiin vielä ihan valoisassa ja kohta ei omaa nenäänsä erottanut. Tosin ei sitä taida nähdä muutenkaan...
Ihan just tätä ei tilattu
"Ihan pian ollaan perillä" sanoin ystävättärelle. "Olen melko varma että tämän ylämäen jälkeen tupa häämöttää pimeydessä. Kunhan siellä ei vain ole mitään iljettäviä ihmisiä vaan saadaan olla rauhassa". Niin, ne kuuluisat viimeiste sanat, jotka tuvan kuistilla seisoneet miehet todennäköisesti myös kuulivat. Sillä heti kun päästin nämä suustani näin puiden välistä pilkistävät otsalamput. Neljän hengen tupaan oli jo majoittunut viiden hengen poikaporukka, joka oli eväistä päätellen tullut viettämään "poikien mökkiviikonloppua", sekä turkulainen pariskunta, joka ei toivottavasti ollut suunnitellut viettävänsä romanttista lemmenyötä takkatulen ja kynttilöiden loisteessa. Ellei sitten remuavat nuoret miehet, minttukaakao ja matkakaiuttimesta raikava reggae-musiikki ja väliin eksynyt suomi-iskelmä ole turkulaisten käsitys lemmenlomasta. No oli miten oli, kävi hyvin pian selväksi, että me ei sinne tupaan enää mahduta.
Jos olisi epätoivoon taipuvainen ihminen, olisi ollut aika vaipua epätoivoon. Matkaa oli takana reilu 10 km, kello oli 8 illalla, oli pimeää, kylmää, kova nälkä, eikä tietoakaan yösijasta. Onneksi mennään yleensä posin kautta, joten ei muuta kuin trangia tulille ja kokkaamaan. Äiti aina sanoi, että tyhjällä mahalla ei kannata tehdä suuria päätöksiä. Tai ei se ehkä ollut äiti joka niin sanoi, mutta päätimme nyt kuitenkin syödä ensin. Herkullisen ja ravitsevan kaura-kasvis aterian poristessa pannussa aloin tutkimaan kartasta vaihtoehtoisia yöpymispaikkoja.
Kilometrin päässä oli laavu, mutta ihan en ollut vielä valmis niin extremeen talviyöpymiseen. Noin kahden kilometrin päässä kahteen eri suuntaan oli karttaan merkitty kaksi autiotupaa. Nuoret miehet tiesivät kertoa, että toinen on savupirtti, joten sitä ei voi edes yrittää enää lämmittää. Toinen on vanha korsu, jossa on pieni kamiina mutta todennäköisesti ei puita. Onneksi on Facebook ja siellä erilaisia eräilyryhmiä. Noin 10 minuutissa sain tiedon, että ei, siellä korsulla ei ole puita. Mutta muuten kauhean kiva paikka nukkua. Joten kynttiläillallinen naamariin, kamat kasaan ja kohti yönselkää....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti