tiistai 12. syyskuuta 2017

Karhunkierros vaeltaen 8.-11.9.2018, Part 1




Bucket list
Kirjoitimme mieheni kanssa jokunen viikko sitten bucket listejä, ja ensimmäinen asia, joka minulle tuli mieleen, oli vaeltaa koko Karhunkierros. Kaksi vuotta sitten samainen vaellus keskeytyi ikävästi 60 km kohdalla kipeän polven takia, ja siitä asti mielessä on pyörinyt, että jonain päivänä vielä. Ja ehkä hitaasti hiipinyt syksy toi taas tämän ajatuksen mieleeni.

Monestihan nämä bucket listin asiat ovat paljon rahaa, aikaa tai valmisteluita vaativia, kuten "Käydä Niagaran putouksilla" tai "Kiivetä Mount Everestille", mutta kun kerroin tämän ensimmäisen kohtani miehelleni, niin hän sanoi, että sinnehän nyt voi lähteä vaikka ensi viikolla. HÄ!? Eikä voi. Ei mitenkään. Ei mulla oo rinkkaa. Eikä vaelluskenkiä. Eikä oikeestaan aikaakaan... Vai voiko sittenkin... Ehkä voi. Eihän se ole kuin suunnittelukysymys. Olisihan tässä parin viikon päästä muutama mahdollinen viikonloppu. Mutta kenen kanssa? Kuka pystyy lähtemään näin lyhyellä varotusajalla? Ei nyt ainakaan yksin!!

Yksin
Niin, pitää varoa mitä toivoo, ei saa koskaan sanoa "ei koskaan", ja mitä näitä nyt on. Erinäisten tapahtumasarjojen jälkeen starttasin torstaina 7.9. auton nokan Porista kohti Pohjoista. Yksin. Yövyin matkalla lapsuudenkodissani, yksin, sillä vanhempani olivat lähteneet sopivasti reissuun. Tuntui oudolta olla yksin. Välillä teki mieli nauraa ääneen ja välillä alakulo valtasi mielen. Mutta tämä oli vasta alkua ja perjantaina, aikaisin aamulla, auton nokka kääntyi kohti Hautajärvellä sijaitsevaa Karhunkierroksen luontokeskusta. Yksin.

Tästä se lähtee
Ajoin autolla suoraan reitin pohjoispäätyyn. Viime kerralla jätimme auton Rukalle ja menimme bussilla Hautajärvelle, mutta tuo bussi on perillä niin myöhään, että ensimmäisenä päivänä ei pitkälle valoisalla pötkinyt. Nyt en tahtonut matkata pimeässä hetkeäkään, sillä tiedän kyllä mitä kivaa pääni pimeässä metsässä olisi kehitellyt. Ensimmäiselle etapilleni, Taivalkönkään autiotuvalle, oli matkaa 19 kilometriä. Noin kello yksi iltapäivällä kiristin kenkien nauhat, heitin rinkan selkään ja nappasin pari selfietä (ei julkaisukelpoisia). Retki alkakoon.


Portti Karhunkierrokselle

Mitäs nyt?

Rinkka tuntui alussa hieman epämukavalta, olihan se vielä uutuuttaan kiiltelevä. Muuten askel oli kevyt. Ensimmäinen kilometri taittui, ja sitten toinen. Tässä sitä nyt ollaan. Vaeltamassa. Ihan yksin. Keskellä metsää. Kaikki, mitä seuraavan kolmen vuorokauden aikana tulen tarvitsemaan, roikkuu selässä mukana. Todella omituista. Ensimmäinen riippusilta tulee vastaan ja ylitän sen hieman epävakain askelin. Rinkka heiluu selässä. Olo on odottavainen. "Hetki vain ja askel kerrallansa..."

Merkittävä matka, ensimmäisen tauon paikka
Ensimmäinen tauko
Tiesin kyllä, että rinkan kanssa kävely on hitaampaa, mutta yllätyin silti, miten hidasta se oli. Tai ehkä se vain tuntui hitaalta, kun ei ollut ketään kenen kanssa höpötellä, eikä ollut ihan vielä päässyt sisälle tähän vaelluksen ytimeen. Noin 3,5 tunnin matkaamisen jälkeen tuli vastaan sopivan tuntuinen laavu, ja päätin pitää siinä ensimmäisen tauon. Nuotio palamaan, joesta vettä, ja sitten odotellaan. Ja siinä odotellessa se vihdoin tuli. Rauha. Kun katseli virtaavaa jokea ja nuotiossa loimuavia liekkejä, tuli olo, että tässä minun kuuluu olla juuri nyt. Ei kiire minnekkään. Ei tarvetta tehdä mitään. Ei puhua, ei pyytää, ei käskeä, ei komentaa. Ei kuunneella muita kuin luontoa; vesi, tuli ja tuuli.


Täältä se löytyi, rauha.

Pää tyynyyn ja nukkumaan
Tauon jälkeen olo oli kuin uudesti syntyneellä ja keveällä askeleella loppumatka sujui yhdessä hujauksessa. Kun saavuin Taivalkönkäälle, oli tuvassa oli jo 5 muuta vaeltajaa. Yläkerta oli kuitenkin täysin tyhillään, joten pistin pesäni sinne. Muut keittelivät ruokiaan sisällä olevalla kaasukeittimellä, mutta minä halusin saada autenttisen eräkokemuksen, joten lähdin ulos virittelemään nuotiota. Nuotiopaikalle oli saapunut myös yksinään vaeltamassa ollut nuori herrasmies ja hän jäikin siihen kanssani iltaa istumaan. Oli mukava höpötellä jonniin joutavia illan pimetessä. Yhdeksän jälkeen kömmin tupaan ja makuupussin sisään. Väsytti, mutta uni ei meinannut tulla. Alusta tuntui kovalta, välillä oli kylmä ja välillä kuuma. Oli outoa olla aivan pilkkopimeässä. Koski pauhasi, mutta silti oli jollain tapaa hiljaista. Hiljaista, yksinäistä ja pimeää.

Ensimmäinen yösija Taivalkönkään autiotuvan yläkerrassa

Puuro se naisen polulla pitää
Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin harmaaseen aamuun. Vettä ei vielä satanut, joten päätin tehdä taas nuotion ja keitellä aamupuurot ja -kahvit siinä. Pikkuhiljaa, veden alkaessa poreilla, alkoi mielialakin taas nousemaan. Minä saan olla täällä! Upean luonnon keskellä! Minä saan vaeltaa koko päivän! Nähdä hienoa maisemia, tutustua uusiin ihmisiin ja testata, miten kehoni jaksaa! Koin olevani etuoikeutettu.

Nuotiopaikan vieressä oli vattupuskia, joista keräsin kourallisen marjoja puuron sekaan. Nami maiskis! Kahvi oli valmiskahvia, mutta maistui näissä olosuhteissa oikein mainiolta. Tuvan vieressä virtasi vuolas koski ja kävin ottamassa siitä pienen viedopätkän. Nyt alkoi vettäkin satamaan. Kamat kasaan, sadevaatteet päälle ja matkaan.




Kaikki sulassa sovussa
Kun taivaltaa yksin tunti toisen perään, ehtii miettimään jos jonkinlaisia ajatuksia. Muistan lukeneeni jostain, että ihmisellä voi olla vuorokauden aikana jopa 70 000 ajatusta. Tämä voi tuntua paljolta, mutta nyt, kun "tylsiä" hetkiä ei voinut täyttää älypuhelimella, niin en ihmettele tuota luka enää yhtään. Välillä päässä kävi sellainen vilinä, että piti tietoisesti vetää peli seis ja keskittyä olennaiseen: ympäröivään luontoon. Karhunkierros kulkee läpi Oulangan Kansallispuiston, joten luonto on saanut elää omaa elämäänsä ilman ihmisen kosketusta. Ja sen kyllä huomasi. Yksi usean puun ryhmä kiinnitti huomioni. Siinä kuusi, mänty ja koivu kasvoivat rinta rinnan, toisiinsa nojaillen, ja yhdessä jo kaatumassa olevia keloja kannatellen. Tähän kuin pysyisimme me ihmisetkin. Elämään sulassa sovussa, ei omaa etua ajatelle, vaan toisiamme tukien.

Luonnosta mallia

Tämä ajatus mielessä jatkoin matkaani halki sateisen erämaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti